Miten hennaa vaalennetaan?
Olen ollut usein kampaajana tilanteessa, jossa hennapohjaa toivotaan joko kirkkaammaksi tai sitä halutaan luonnollistaa lähemmäksi omaa sävyä. Tämä on onneksi mahdollista, kun tietää mitä tekee ja erityisesti meillä ammattilaisilla on hyvää osaamista muokata hennapohjaa.
Ensimmäisenä haluan muistuttaa, että kun puhun hennasta, niin tarkoitan puhtaasti oranssia hennapohjaa. Muistetaanhan, että tummuutta antava indigo ei ole hennaa ja sen vaalennus onkin sitten aivan oma tarinansa. Tällä kertaa puhutaan siis oranssi/punapohjaisesta hennasävystä.
Miten hennan vaalennus sitten onnistuu? On erittäin tärkeää tiedostaa kasvivärin kemiaa. Henna sekä kasvivärit toimivat suoravärin tavoin ja niiden pigmentti tarttuu tiukasti hiuksen pintarakenteeseen. Ne kiinnitetään lämpimän veden avulla ilman hapetetta. Tästä syystä niitä ei voida myöskään poistaa täysin hapettavilla raaka-aineilla, sillä kasvivärien toimintamekanismi on aivan erilainen. Jos siis haaveilet blondaavasi hennan kokonaan "pois". Se ei ole valitettavasti mahdollista. Pystyt kyllä vaalentamaan sekä kirkastamaan hennaa, mutta sen lämpö on ikuinen, niin kauan kuin hennaa on hiuksissasi.
Toki voimme taittaa sekä neutralisoida hennaa vastaväreillä eli tällä keinolla saamme lämmön pois. Taittosävyn haalistuessa ja pesujen myötä lämpö kuitenkin palaa herkästi. Jos siis toivot hennatuille hiuksillesi viileämmän vaaleaa lopputulosta, varauduthan hiusten säännölliseen sävytykseen vastaväreillä. Vastavärien kanssa kannattaa myös olla tarkkana. Kerron esimerkin: jos olet vaalentanut hennan keltaiseksi ja haluat taittaa sitä vastavärillä, niin keltaoranssin vastavärit ovat sininen ja violetti. Kerroin jo aiemmin, että kasvivärit toimivat kuin suoravärit ja vertaan niitä usein vesivärimaalaamiseen. Nyt kannattaa kuvitella vesivärinapit, joissa sekoitat esimerkiksi keltaista ja sinistä. Millaisen sävyn saat aikaan näiden kahden sävyn sekoituksella? Vastaushan on vihreä! Ei siis kannata laittaa liikaa keltaiseen pohjaan sinipigmenttiä, kuten voimakasta silver shampoota tai naamiota. Lopputuloksena voi pahimmillaan olla homeisen värinen vihreä. Kannattaa siis olla tarkkana millaisia pigmenttejä lisäät vaalennettuun pohjaan. Siksi suosittelenkin aina ammattilaista tällaiseen projektiin.
Seuraavissa kuvaesimerkeissä näet hennatut hiukset, joita vaalensin ja sävytin lähemmäksi omaa väriä. Tarkoituksena on kasvattaa enemmän omaa luonnollista pohjaväriä ja päästä hiljalleen hennasta eroon.
Toinen esimerkki hennan vaalennukseen liittyen on tilanne, jolloin hennaukseen on siirrytty suoraan hapeteväristä, joka on jättänyt pohjan selkeämmän vaaleaksi. Hapeteväri kykenee vaalentamaan hiuksia samalla, kun se värjää. Esimerkiksi luonnostaan ruskeahiuksinen voi värjätä hapeteväreillä kirkasta kuparia, mutta kasvivärjäykseen siirryttäessä henna tarttuukin hiusten luonnollisen pohjavärin mukaan. Näin ollen vanhan hapetevärin sekä hennan väliin voi jäädä hyvinkin radikaali sävyero ja tämän tilanteen olen ratkaissut yleensä raidoittamalla asiakkaan omaa tummempaa tyvialuetta vaaleammaksi. Tämän jälkeen kokonaisuus on värjätty hennapohjalla, jolloin hiuksiin tulee kaunis liukuva sävy. Tästä on helppo jatkaa hennausta tai halutessa raidoitusta voidaan uusia vuosittain jos hennaa halutaan ylläpitää kirkkaampana. Itse suosin mieluummin raidoitusta kuin koko tyvialueen vaalennusta, jotta tyvikasvuraja olisi pehmeämpi ja luonnollisempi.
Kolmantena esimerkkinä kerron koko hennapohjan kirkastuksesta. Tämä tilanne tulee usein vastaan silloin, kun kuluttaja on hennannut hiuksiaan jatkuvasti tyvestä latvaan. Tätä en suosittele, sillä henna on herkästi hiuksiin kerrostuva suoraväri. Kun hennan pigmentti on saatu kerran tarttumaan latvaan, se ei enää haalistu. Kuvittele tähänkin vesivärimaalaus esimerkki. Jos maalaat jatkuvasti päällekkäisiä kerroksia oranssilla, se saattaa muuttua ajan saatossa ruskeammaksi. Tässä tilanteessa auttaa koko hiusten vaalennuspesu/kirkastus vaalennusaineella. Savivaalennus on myös loistava ratkaisu, riippuen toivotusta lopputuloksesta sekä hennakertymän voimakkuudesta. Mikäli henna on päässyt selkeästi tummumaan hiuksiin, on perinteinen vaalennus tehokkaampi vaihtoehto. Joskus jopa hellävaraisempi, sillä perinteisen vaalennuksen voi laittaa hiuksille matalalla hapetteella suoja-aineen kanssa, kun taas savivaalennuksessa hapetetta joudutaan nostamaan korkeammaksi, jotta tuloksia saadaan. Savivaalennusta ei myöskään suositella laittamaan hiuksille peräkkäisinä kertoina. Saatat siis saada kerralla isomman muutoksen perinteisellä vaalennusmuodolla. Tässä on kuitenkin huomioitava, että lopputulos voi olla erittäin kirkas porkkana. Mikäli luonnollinen tyyli on enemmän juttusi, on savivaalennus silloin parempi valinta.
Lopuksi vielä korostan, että nämä projektit kannattaa jättää aina osaavan ammattilaisen käsiin. Kaupan vaalennusten hapetteet ovat todella korkeita sekä hiuksia kuluttavia. Itse valitsen mahdollisimman matalan hapetteen sekä toteutan vaalennukset hiuksia suojaten. Näin hiukset pysyvät paremmassa kunnossa ja samalla säilytetään kasvivärin hoitavat ominaisuudet.
Loppuun annan vielä esimerkin, kuinka hennaa voi neutralisoida kasviväreillä. Seuraavissa kuvissa olemme luonnollistaneet hennapohjaa vastaväri kasviväreillä. Voit huomata selkeän eron pigmenteissä.
Mikäli sinua kiinnostaa syventyä enemmän siihen, kuinka kasvivärit toimivat ja miten hiuksia voidaan hoitaa kokonaisvaltaisen luonnollisesti. Suosittelen lämpimästi sinulle Lumoavat luonnonhiukset verkkokurssiani. Löydät sen täältä.
Heräsikö sinulla kysyttävää tai kaipaisitko apua kasvivärin vaalennukseen? Ota rohkeasti yhteyttä, niin voimme varata sinulle ajan EKOMO kampaamoon Hämeenlinnaan.
<3: Ecohair Hanna
Mustaa hennaa ei ole olemassa
Ekokampaajana olen törmännyt useasti termiin “musta henna”, jota virallisesti ei ole olemassakaan. Aito henna on aina pohjapigmentiltään oranssia ja monella menevätkin termit herkästi sekaisin. Käydään aivan ensimmäisenä läpi kasvivärjäyksen pääraaka-aineita inci nimineen. Voit siis etsiä väripakettisi “ingredients” listalta löytyykö sieltä näitä ainesosia:
Kasvivärjäyksen pääraaka-aineina toimivat henna, indigo, cassia ja katam.
-Henna on Lawsonia Inermis-kasvista kuivattu ja jauhettu kasvivärijauhe. Hennan värjäystulos on aina kirkkaan oranssista lämpimään punaruskeaan.
-Indigo on Indigofera Tinctoria-kasvista saatava kasviväripigmentti ja indigon värjäystulos on sellaisenaan tumma tai syvä tummanruskea. Joskus värjäystulos on jopa vihertävän sinertävä, mutta vihreys häviää hiuksista ajan kanssa indigon saadessa happea.
-Cassia (cassia obovata/cassia auriculata) on kullansävyinen kasviväri, jota kutsutaan myös värittömäksi hennaksi. Cassian avulla saadaan kiiltoa ja kauniita kullanvaalean sävyjä jo valmiiksi vaaleahkoon tai vaaleaan hiukseen.
-Hyvänä hiusten tummentajana toimii myös katam (Buxus Dioica), joka on puksipuuheimoihin kuuluva kasvi ja sillä on hyvä hiuksia tummentava ominaisuus. Pohjapigmentiltään katam on enemmän sinivioletti verrattuna vihertävämpään indigoon. Katamilla voidaan korvata hyvin indigo, joka aiheuttaa osalle päänsärkyä ja yliherkkyyttä. Katamista onkin havaittu vähemmän herkkyysoireita kuin indigosta. Katamia kannattaa kuitenkin opetella käyttämään, jotta siitä saadaan paras hyöty irti. Se on mielestäni hivenen pehmeämpi teholtaan sekä nopeammin haalistuva. Katamia kasvaa Jemenissä ja sitä saadaan pääosin kuivilta ja kivisiltä autiomaa-alueilta. Siksi sen saatavuus on hieman haastavampaa ja se ei ole vielä niin yleinen käyttökasvi. Voit tilata katamia täältä.
Huomioithan, että katam ja indigo kuuluvat niihin kasveihin, joista nousee vaalennettaessa esiin vihreyttä. Nämä ovat siis hyvin pysyviä pigmenttejä hiuksille. Aivan kuin hennakin, joka muuttuu vaalentaessa kirkkaamman oranssiksi.
Kasviväreistä pystytään sekoittamaan monipuolisia ja kauniita sävyjä. Markkinoilla on runsas määrä valmiita kasviväri sekoituksia, joiden seassa on erilaisia sävyttäviä sekä hoitavia ainesosia sekä yrttejä. Tiivistettynä siis, kasvivärjäys ei ole pelkkää hennaamista, sillä henna on vain yksi raaka-aine kasvivärien joukossa. Kun lasketaan kaikki mahdolliset yrtitkin mukaan, on raaka-ainelista todella pitkä.
Mistä sitten tulee termi “musta henna”? Luulen tietäväni vastauksen. Aikoinaan etelän rantalomakohteissa keksittiin alkaa tekemään mustia hennatatuointeja. Ikävästi luonnonhenna onkin saattanut saada vaarallisen maineen mustien hennatatuointien tai värivalmisteiden takia, koska niihin on lisätty tummentavaa parafenyleenidiamiinia eli PPD:ta. PPD on hapeteväreissä käytettävä voimakas kemikaali, joka kykenee läpäisemään ihon ja pääsee jopa verenkiertoon saakka. PPD:n tai sen johdannaisten ansiosta hapetevärit kykenevät tummentamaan hiuksia ja se on myös yliedustettuna kosmetiikkamaailman allergisissa reaktioissa. PPD allergiat ovat yllättävän yleisiä sekä vaarallisia, sillä pahimmillaan ne voivat johtaa anafylaktiseen shokkireaktioon. Niin kuin mainitsin, puhdas henna on aina pigmentiltään oranssia ja jotta siitä voitaisiin saada musta, on hennatatuointiin lisätty suuri määrä PPD:ta. Tämä on myös hyvin kyseenalaista toimintaa, sillä tatuointia ei huuhdella iholta pois, toisinkuin hapetevärissä. Mustapigmenttinen hennatatuointi on iholla viikkokausia ja altistaa kantajansa suurelle määrälle PPD:ta. Siksi ihmiset, jotka ovat ottaneet joskus mustan hennatatuoinnin, ovat alttiimpia allergisoitumaan hapeteväreille. Jos siis haluat ottaa aidon ja puhtaan hennatatuoinnin, huolehdithan, että se on oranssin sävyinen. Tällaisia hennatatuointeja on tehty esimerkiksi Intiassa hyvin pitkään.
Samalla muistutan, että puhtaisiin kasviväreihin ei ole ikinä lisätty parafenyleenidiamiinia (PPD), joten PPD- allergikoille kasvivärjäys saattaa olla turvallinen vaihtoehto.
HUOM: Markkinoilla on myös olemassa “niin sanottuja kasvivärejä”, joista voi löytyä PPD:ta. Kannattaa siis lukea “ingredients” lista hyvin tarkkaan, jotta tunnistat aidon kasvivärin. Jos listalta löytyy näitä termejä, on niihin lisätty parafenyleenidiamiinia:
-p-fenyleenidiamiini (INCI: p-Phenylenediamine)
-tolueeni-2,5-diamiini (INCI: Toluene-2,5-Diamine)
-2-nitro-p-fenyleenidiamiini (INCI: 2-Nitro-p-Phenylenediamine)
-4-amino-2-hydroksitolueeni (INCI: 4-amino-2-hydroxytoluene)
-p-aminofenoli (INCI: p-Aminophenol)
-m-aminofenoli (INCI: m-Aminophenol)
Lähde inci nimiin: Allergia.fi
Loppuun vielä hyviä uutisia. Jos haluat oppia lisää syventävää tietoutta kasvivärjäyksestä, niin olen kirjoittanut teitä varten kaksi erilaista digitaalista “Kasvivärjäyksen ABC” e-opasta. Toinen on kuluttajille ja toinen ammattilaisille. Löydät oppaat täältä. Suosittelen lämpimästi lukemaan, jotta onnistut kasvivärjäyksen parissa.
<3: Ecohair Hanna
Lue tämä ennen ensimmäistä kasvivärjäystäsi
Mitä sinun tulisi tiedostaa ennen ensimmäistä kasvivärjäystä?
On valitettava fakta, että edelleen moni on hukassa kasviväritietouden kanssa. Kuluttajat myös valitsevat herkästi kaupasta kasvivärivalmisteita, joiden sävy näyttää kivalta purkin kannessa ja nimi kuulostaa hyvältä. Totuus on kuitenkin se, että tällä tyylillä voidaan mennä metsään ja pahasti, sillä ratkaisevin tekijä kasvivärin onnistumisessa on incin eli raaka-aineiden analysointi sekä hiusten oma pohjaväri. On myös äärimmäisen tärkeää tiedostaa kasvivärin pysyvyys hiuksissa, jotta tulevia pettymyksiä ei pääse syntymään mahdollisissa värinmuutos toiveissa.
Aloitetaan ensin kemiasta ja kerron, miten kasviväri eroaa hapetevärjäyksestä.
Sekä kasvivärjäyksellä että hapetevärjäyksellä on täysin erilaiset kiinnitysmekanismit hiustemme rakenteeseen. Hapetevärjäyksen PH on korkeampi kuin kasvivärjäyksen, joka tarkoittaa sitä, että emäksisemmän PH:n myötä vapautuu enemmän happea ja näin ollen hiuksille aiheutuu happivaurioita. Hapetevärin pigmentti pääsee pureutumaan syvemmälle hiukseen, suoraan kuitukerrokseen saakka, kun taas kasvivärin pigmentti kiinnittyy hiusten pintakerrokseen suoravärin tavoin. Tästä syystä kasvivärjäys ei vaurioita hiusten rakennetta ja on huomattavasti hellävaraisempi värjäysmuoto.
Kasvivärit tarttuvat tehokkaasti hiuksen pintaan ja esimerkiksi pienimolekyylinen punapohjainen henna on kasvivärimaailman tarttuvimpia pigmenttejä. Hiuksia tummentavan indigon molekyylikoko taas on hieman suurempi, mutta indigokin tarttuu hiuksiin erittäin tehokkaasti. Jos kasvivärjäys aloitetaan aivan alusta, voi olla, että sitä täytyy hieman kerrostaa eli laittaa muutama kerta, jotta se alkaa pysymään täydellisesti.
Kasvivärjäyksen pääraaka-aineina toimivat henna, indigo ja cassia. Henna on punapohjainen, indigo viher-sinipohjainen sekä cassia kultapohjainen pigmentti. Sen lisäksi markkinoilla on valtava määrä erilaisia valmissekoituksia, joissa hyödynnetään myös erilaisia sävyttäviä yrttejä. Kuitenkin hiuksiin tehokkaimmin näistä kiinnittyvät juuri henna ja indigo, joten silloin kun haetaan kestävää kasviväriä, perustuu värjäysteho henna- ja indigopohjaan eli punertavaan tai ruskeaan pigmenttiin.
Nyt tulisi tärkein osuus eli se, että oletko valmis sitoutumaan pidemmäksi aikaa luonnon raaka-aineiden pigmentteihin? Koska kasviväri kiinnitetään hiusten pintaan lämpimän veden avulla, se toimii suoravärin tavoin. Värjäysmenetelmässä ei ole mukana hapettuvia raaka-aineita, joten sitä ei voida myöskään 100% poistaa hapettuvien raaka-aineiden sekä vaalennusten avulla. Korostan, et voi vaalentaa voimakasta henna- tai indigopohjaa takaisin puhtaanvaaleaksi perinteisellä kaupan värinpoistoaineella niin kauan kuin latvoissasi on vanhaa kasviväriä. Ellet sitten haaveile kirkkaan oranssista tai tunkkaisen vihertävästä pigmentistä. Jo yksikin kasvivärjäyskerta riittää esimerkiksi indigon jämähtämiseen ja jos sinulla on latvassasi vuosi sitten laitettu tumma kasviväri, se tulee kyllä vaalentaessa esiin. Voit kuitenkin värjätä halutessasi normaaleilla hapeteväreillä kasvivärjäyksen jälkeen, kunhan et lähde omatoimisesti vaalentamaan varsinkaan tummaa kasviväriä!
Erityisen vaikeaa on viher-sinipohjaisen indigon vaalennus, sillä indigo muuttuu vaalentaessa herkästi vihreäksi, kun taas hennan vaalennus nostaa hiuksissa tehokkaasti lämpöä esiin. Hennapohjaa vaalentamalla saadaan siis kirkkaan oranssia pigmenttiä ja indigopohjaa vaalentamalla vihreää väriä. Ellei sitten käytössä ole ammattilaisen käyttämä savivaalennus, joka aivan kevyesti kirkastaa kasviväriä. Suosittelenkin lukemaan enemmän savivaalennus infoa täältä.
Kerroin myös indigon viherpohjaisuudesta ja on todella tärkeää hahmottaa, että kuinka paljon sitä on väripaketin incissä. Mikäli katsot raaka-aineita ja ensimmäisten joukossa lukee "Indigofera tinctoria", olet valitsemassa selkeästi tummaa kasviväriä, joka on vihertävän sinipohjainen. Indigo näyttäytyy usein hiuksissa alkuun hieman vihertävänä ja saadessaan happea, se tummuu lopulliseen muotoonsa. Mutta mikäli laitat sitä vaalealle tai harmaalle pohjalle, saatat saada lopputuloksena vihertävän tai sinisen pigmentin, jota ei voi enää vaalentaa pois. Vaaleammissa pohjissa onkin tärkeää tehdä esipigmentointi tai hiljalleen kerrostaa väriä viemällä pohjalle lämmintä pigmenttiä. Ensin toki pohtien, onko valmis sitoutumaan värjäykseen, jota et voi vaalentaa pois. Harmaiden hiusten värjäyksestä lisäinfoa voit muuten lukea täältä.
Kasvivärjäys toimii siis tiivistettynä kuin vesivärimaalaus. Kuvittele hiustesi tilalle paperi, jota maalaat vesiväreillä ja kun viet paperille punaista, vihreää tai keltaista pigmenttiä, niin mitä saat? Vaikka puhunkin indigosta viherpohjaisena, on sillä onneksi myös kyky tummentua jos vain pohjassa on valmiiksi hieman tummuutta. Tai se voi toimia paremmin myös hennan kanssa. Esimerkiksi puna-sekä viherpohjaa sekoittamalla voidaan saada jo onnistuneempi lopputulos eli pehmeää ruskeaa. Kaikista tärkeintä on, ettet laita liikaa indigoa liian vaaleaan pohjaan. Tai jos et halua liian oranssia, katso ettei väripurkin incissä lue ensimmäisenä henna eli "Lawsonia inermis", joka tarkoittaa hennaa.
On myös tärkeää sisäistää, etteivät kasvit kykene vaalentamaan hiuksia. Kasviväreillä voidaan kyllä sävyttää jo valmiiksi vaaleita hiuksia, mutta omaa väriä ne eivät vaalenna, sillä vaalennus vaatii aina vetyperoksidin kaverikseen. Jos siis laitat oranssia hennapigmenttiä ruskealle pohjalle, saat lämpimän ruskean lopputuloksen.
Mikäli haluat onnistua kasviväri reseptiikassa heti ensimmäisellä värjäyksellä, suosittelen sinulle lämpimästi Kasvivärjäyksen ABC e-opastani tai kokonaisvaltaisempaa verkkokurssiani. Löydät verkkokaupastani sekä ammattilaisille että kuluttajille oman oppaan. Lue lisää Kasvivärjäyksen ABC oppaasta täältä ja verkkokurssista täältä.
Muistathan myös, että mikä tahansa värjäysmuoto voi allergisoida eli allergiavapaata värjäystä ei ole olemassakaan. Kuitenkin monelle hapeteväri allergisella kasvivärjäys on ollut oikea pelastus ja kasvivärjäys allergiareaktiot ovat onneksi harvinaisempia kuin hapeteväri allergiat.
Suosittelen erittäin lämpimästi tätä ihastuttavaa luonnonvärimaailmaa hiuksillesi. Tärkeintä kuitenkin on perehtyä aiheeseen, jotta saat mahdollisimman onnistuneen lopputuloksen. Voit myös varata minulle online konsultaation virtuaalikampaamon puolelle, jossa ohjeistan sinua etänä löytämään hiuksillesi mahdollisimman sopivat väripigmentit. Täällä kerron sinulle miten kyseinen konsultaatio tapahtuu.
Penkissäni käy myös paljon asiakkaita ulkopaikkakunnilta, joten tule ihmeessä poikkeamaan Hämeenlinnassa EKOMO hair kampaamossamme. Voit varata ajan EKOMOON täältä. Lämpimästi tervetuloa!
Blogiteksti kasvivärjäyksestä tekoälyn avulla.
Halusin testata mielenkiinnosta, että kuinka hyvin tekoäly tuntee kasvivärjäys genren. Pyysinkin sitä kirjoittamaan blogitekstin kasvivärjäyksen hyödyistä hiuksille ja tämä on aivan ensimmäinen tekstini koskaan, missä on hyödynnetty tekoälyä! En siis voi ottaa kunniaa kyseisestä kirjoituksesta, mutta ammattilaisena voin analysoida osuiko tekoäly kuinka lähelle faktatiedon kanssa. Laitan omat kommenttini jokaisen virkkeen alle, joten katsotaan miten tekoälyllä meni!
Olkaa hyvä, tässä teille blogiteksti tekoälyn tuottamana:
Luonnollista kauneutta: Kasvivärjäyksen edut hiuksille
Tekoäly: Hiusten värjääminen on ollut osa kauneusrutiinejamme vuosisatojen ajan, mutta viime aikoina moni on alkanut kiinnittää huomiota ympäristöystävällisempiin ja hiuksia hellävaraisempiin vaihtoehtoihin. Kasvivärjäys nousee esiin yhtenä luonnollisena vaihtoehtona perinteisille kemiallisille hiusten väreille, ja sen hyödyt hiusten terveydelle ovat kiistattomat.
Hanna: Melko hyvää tekstiä, mutta lause “hiuksia hellävaraisempiin vaihtoehtoihin” on erikoinen. Kasvivärjäys on ehdottomasti ympäristöystävällisempi ja hiuksia hellivämpi vaihtoehto.
1. Kemikaalivapaat aineosat
Tekoäly: Kasvivärjäyksessä käytetään luonnollisia aineosia, kuten kasveja, hedelmiä ja yrttejä, jotka eivät sisällä voimakkaita kemikaaleja. Tämä tekee kasvivärjäyksestä hellävaraisemman vaihtoehdon hiuksille, sillä se vähentää altistumista haitallisille kemikaaleille, jotka voivat aiheuttaa kuivumista, haurastumista ja muita hiusten ongelmia.
Hanna: Mikään värjäys tai kosmetiikka ei ole kemikaalivapaata sillä virallisesti vesikin on kemikaali. En myöskään sanoisi, että kasviväreissä käytettäisiin hedelmiä. Muuten teksti on hyvä tiivistelmä kasvivärjäyksen hyödyistä.
2. Hiuspohjan hyvinvointi
Tekoäly: Kasvivärjäys ei ainoastaan värjää hiuksia, vaan se voi myös edistää hiuspohjan terveyttä. Monet kasvit ja yrtit, kuten kamomilla ja rosmariini, sisältävät ravintoaineita, jotka voivat rauhoittaa hiuspohjaa, vähentää tulehduksia ja parantaa verenkiertoa. Tämä voi johtaa terveempään hiuskasvuun ja vähentää hiuspohjan ärsytystä.
Hanna: On totta, että parhaimmillaan hiuspohja rauhoittuu kasviväriin siirtymisen myötä. Luonnon raaka-aineet hellivät myös ihoa. Kuitenkaan hiusjuuri ei tiedä millaista kosmetiikkaa hiuspohjalle on laitettu. Kasvivärjäys ei siis nopeuta hiusten kasvua, mutta voi todella parantaa hiuspohjan hyvinvointia.
3. Vähemmän haitallisia sivuvaikutuksia
Tekoäly: Perinteiset kemialliset hiusvärit voivat aiheuttaa hajuherkkyyttä, päänahan kutinaa ja muita epämiellyttäviä sivuvaikutuksia. Kasvivärjäyksessä näitä haittavaikutuksia esiintyy harvemmin, sillä luonnonmukaiset aineosat ovat usein paremmin siedettyjä ja vähemmän ärsyttäviä.
Hanna: Ei lisättävää!
4. Pitkäkestoisuus ja luonnollinen väri
Tekoäly: Vaikka kasvivärjäys saattaa vaatia hieman enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä, sen tulokset voivat olla erittäin kestäviä. Kasvivärit voivat tarjota luonnollisen väripaletin, joka muuntuu ajan myötä kauniisti ja antaa hiuksille luonnollisen hehkun. Kasvivärjäyksen avulla voit saavuttaa yksilöllisen ja luonnollisen ilmeen.
Hanna: Tämä on täysin totta!
5. Ympäristöystävällinen vaihtoehto
Tekoäly: Kasvivärjäyksen ekologiset edut ulottuvat myös ympäristöön. Vähemmän kemikaaleja tarkoittaa vähemmän haitallisia aineita päätymässä vesistöihin ja ympäristöön. Valitsemalla kasvivärjäyksen tuet kestävää kehitystä ja vähennät hiilijalanjälkeäsi kauneusrutiineissasi.
Kaiken kaikkiaan kasvivärjäys tarjoaa houkuttelevan vaihtoehdon niille, jotka haluavat ylläpitää kauniita hiuksiaan samalla kun kunnioittavat ympäristöä ja omaa terveyttään. Kokeile luonnollista kauneutta kasvivärjäyksen avulla, ja anna hiuksillesi mahdollisuus kukoistaa ilman haitallisia kemikaaleja.
Hanna: Olipa hienosti tiivistetty! Kiitos tekoälyn, tästähän tuli kiva blogiteksti. Kuitenkaan kaikessa tekoäly ei ole ihmistä edellä ja pieniä korjauksiakin piti tehdä.
Mikäli olet harkinnut kasvivärjäystä, niin suosittelen lämpimästi tutustumaan Kasvivärjäyksen ABC e-oppaaseeni täällä! Tervetuloa myös penkkiini Hämeenlinnaan EKOMO hair kampaamoon tai ammattilaisena koulutuksiini.
<3: Ecohair Hanna
Hyvä,paha indigo sekä kasvivärimaailman myytit.
Nyt teille olisi luvassa paljon informaatiota kasvivärjäyksestä!
Kasviväreistä liikkuu paljon väittämiä ja voinkin todeta, että pääsen oikaisemaan hyvin säännöllisesti erilaisia uskomuksia. Se mikä minua edelleen hämmästyttää, niin kasvivärjäys ei valitettavasti kuulu parturi-kampaamoalan perusopetukseen. Hyvällä tuurilla voi toki olla, että alan opettaja on perehtynyt asiaan ja oppilaiden mielenkiinto herää sitä kautta. Valitettavasti vain hetki sitten kuulin myös kuinka oppilaille oli opetettu väärää informaatiota aiheen parissa. Olenkin huolestunut siitä, että kasviväreistä saatetaan saada aivan virheellinen mielikuva ja niiden potentiaali jää huomaamatta väärän tiedon vuoksi. Kyseessä on kuitenkin maailman vanhin värjäysmuoto, joka on täynnä mahdollisuuksia! Kyselin juuri seuraajiltani instagram kanavallani, että millaisiin uskomuksiin he ovat törmänneet kasvivärien parissa ja nyt pääsenkin vahvistamaan tai purkamaan näitä myyttejä!
Käydään heti alkuun muutama fakta läpi hapetevärin sekä kasvivärjäyksen eroavaisuudesta:
Sekä kasvivärjäyksellä että hapetevärjäyksellä on täysin erilaiset kiinnitysmekanismit hiustemme rakenteeseen. Hapetevärjäyksen PH on korkeampi kuin kasvivärjäyksen, joka tarkoittaa sitä, että emäksisemmän PH:n myötä vapautuu enemmän happea ja näin ollen hiuksille aiheutuu happivaurioita. Hapetevärin pigmentti pääsee pureutumaan syvemmälle hiukseen, suoraan kuitukerrokseen saakka, kun taas kasvivärin pigmentti kiinnittyy hiusten pintakerrokseen suoravärin tavoin. Tästä syystä kasvivärjäys ei vaurioita hiusten rakennetta ja on huomattavasti hellävaraisempi värjäysmuoto.
Kasvivärien kestosta liikkuu useampia väittämiä ja niiden pysyvyyteen vaikuttaa myös se, että montako kerrosta kasviväriä on hiuksiin laitettu. Lopullisiin pigmentteihin vaikuttavat siis useammat seikat. Kasvivärit tarttuvat tehokkaasti hiuksen pintaan ja esimerkiksi pienimolekyylinen punapohjainen henna on kasvivärimaailman tarttuvimpia pigmenttejä. Hiuksia tummentavan indigon molekyylikoko taas on hieman suurempi, mutta indigokin tarttuu hiuksiin erittäin tehokkaasti. Jos aloitetaan aivan alusta, voi olla, että kasviväriä täytyy hieman kerrostaa eli laittaa muutama kerta, jotta se alkaa pysymään täydellisesti. Jos esimerkiksi vaaleahiuksinen haluaa tummemman kuparin sävyä, tarvitaan useampi värjäyskerta, jotta väri kerrostuu. Kun tavoitesävy on saavutettu, voidaan lopettaa hetkeksi latvojen värjäys, jotta väri ei tummene liikaa. Tummennuksessa taas yksi tärkeimmistä muistisäännöistä on se, että koska indigon pohjapigmentti on vihertävän sinertävä, sitä ei koskaan kannata laittaa sellaisenaan liian vaaleille tai harmaille hiuksille. Sävyä kannattaa alkaa tummentamaan hiljalleen lämpimiä pigmenttejä apuna käyttäen. Olen valitettavasti korjannut lukuisan määrän kuluttajien kotivärjäyksiä, jossa on käytetty esimerkiksi Cultivators-sarjan Deep Chestnut väriä liian vaaleaan pohjaan. Kyseessä on hyvä väri, mutta se sopii parhaiten jo valmiiksi hieman tummemmalle pohjalle, koska sävy on erittäin indigovoittoinen.
Puretaan muuten yksi yleisin myytti! Kasvivärjäys on muutakin kuin hennausta. Joskus kasvivärjäyksestä puhutaan pelkkänä hennauksena, mutta todellisuudessa henna on vain yksi pigmentti erilaisten kasvien sekä yrttien joukossa. On totta, että henna ja indigo kuuluvat kasvivärimaailman pääraaka-aineisiin ja lähes kaikki valmisvärit onkin rakennettu joko henna- tai indigopohjan ympärille. Mukana on kuitenkin paljon erilaisia sävyttäviä sekä hiuksia hoitavia yrttejä. Kasvivärjäys on siis kaikkea muutakin kuin hennaamista. Ellet sitten laita hiuksiisi pelkkää puhdasta hennaa.
Entäpä millaisia sävyjä kasvivärimaailmasta löytyy? Tänä päivänä valikoima 0n jo todella laaja. Yksittäisten raaka-aineiden ohella markkinoilta löytyy valtava määrä erilaisia valmisväri sekoituksia. Ihan jokaisen kasvivärin pigmentin pystyy sijoittamaan väriympyrään ja tämä onkin tärkeää värien suunnittelussa. Jos esimerkiksi sekoitat hennaa sekä indigoa keskenään joiden pohjaväripigmentit ovat punainen sekä vihreä, saat aikaan pehmeän ruskean. Sanonkin usein, että kasvivärjäystä voi verrata vesivärimaalaukseen. Kun otetaan mukaan väriympyrä sekä pohditaan minkä väristä pohjaa “maalataan”, on huomattavasti helpompaa valita oikeanlaisia sävyjä. Jos esimerkiksi mokasit vahingossa indigopohjaisen värin kanssa ja hiukset jäivät vihreäksi, korjaa vastaväri eli punertava henna tilanteen.
Kasvivärien vaalennuksesta liikkuu niin paljon erilaisia uskomuksia, että siitä voisin kirjoittaa pitkänkin tekstin. Yritän kuitenkin tiivistää, että kasviväriä voi kyllä vaalentaa, mutta siihen tarvitaan osaamista! Ensimmäisenä on muistettava, että henna- ja indigopohjat ovat hyvin pysyviä ja koska ne kiinnitetään veden avulla ilman hapetetta, ei niitä voida myöskään täysin poistaa hapettuvilla raaka-aineilla. Tämä onkin yksi perinteinen moka, kun kasviväriä lähdetään vaalentamaan kuvitellen, että siitä pääsee kokonaan eroon. Edellä mainituista syistä kasvivärin vaalentaminen voi siis olla hyvinkin haastavaa ja jättäisin sen mielelläni vain asiansa osaaville. En koskaan konsultoi kuluttajia vaalennuksen parissa, vaikka olenkin sitä mieltä, että tietous kuuluu kaikille. Haluan aina jakaa vain turvallisia vinkkejä ja valitettavasti vaalennuksella voidaan saada isoakin tuhoa hiuksille aikaan jos ei tiedä mitä tekee. Me ekokampaajat olemme hyvä valinta jos haluat vaalentaa kasviväriäsi. Käytämme paljon savivaalennusta, jonka PH on neutraalimpi verrattuna emäksisempään, perinteiseen vaalennukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että savivaalennuksen lopputulos on pehmeämpi, eikä nostata hiuksen pintaan niin voimakkaita pigmenttejä esiin. Yleisesti hennan vaalentaminen on hieman helpompaa kuin indigon, sillä tummuutta antava indigoväri alkaa vaalentaessa muuttumaan vihertäväksi. Henna taas muuttuu vaalentaessa enemmän oranssiksi ja nostattaa hiukseen paljon lämpöä. Lämpö neutralisoituu onneksi hyvin kylmillä taittosävyillä. Sekä henna- että indigopohjaan voi käyttää savivaalennusta ja perinteistä vaalennusta. On kuitenkin ensisijaisen tärkeää ymmärtää miten ne toimivat erilaisissa pohjissa. Kannattaa myös aina muistaa, että vuosienkin takainen kasviväri voi tulla vastaan pitkien hiusten latvoissa. Niin kauan, kun esimerkiksi indigoa on hiuksissa, se voi tulla vaalentaessa esiin. Jo yksikin kasvivärjäys kerta riittää indigon jämähtämiseen. Siksi on suositeltavaa lähestyä vanhaakin kasviväriä varovaisesti.
Joskus törmään myös ajatukseen, että kun hiuksille on kerran laitettu kasviväriä, ei voi palata takaisin hapeteväreihin. Tämä ei ole totta! Käytännössä hiuksille voi laittaa mitä tahansa hapeteväriä, kun kyse ei ole vaalennuksesta. Normaalit hapetevärit eivät pilaa hiuksia jos sinulla on esimerkiksi tumma kasviväri ja haluatkin siirtyä takaisin tummaan hapeteväriin. Toki tässä kannattaa huomioida, että hapeteväri on voimakkaampi ja emäksisempi kuin hoitava kasviväri, joten kannattaa suosia kevyempiä hapetevärejä. Ei kuitenkaan kannata pelätä mitään kamalaa kemiallista reaktiota normaaleissa sävytyksissä.
Mainitsen vielä yleisesti allergioista. Kasvivärjäyksestä ei voida puhua allergiavapaana tai kemikaalittomana värjäyksenä, sillä vesikin on kemikaali. Myös kasviväreille voi allergisoitua, mutta se on huomattavasti harvinaisempaa verrattuna esimerkiksi hapetevärimaailman PPD allergiaan, joka löytyy EU raporttien allergialistan kärkipäästä. Henna-allergiat ovat harvinaisempia kuin indigoherkkyys. Tyypillisiä indigo herkistymisen oireita on päänsärky, kutina, ihottuma sekä huono olo. Tämä onkin selkeä merkki lopettaa indigon käyttö. Jotkut myös kysyvät vaikuttaako siitepölyallergia kasvivärin käyttöön, itse olen siitepöly oireileva, enkä saa kasviväreistä reaktioita. Harva kasviväri sisältää esimerkiksi puhdasta koivua, mutta jos olet erityisen herkkä, valikoisin mahdollisimman puhtaita kasviväri raaka-aineita ilman suurta yrttimäärää.
En siis mainosta kasvivärjäystä allergiavapaana tai kemikaalittomana värjäysmuotona. Se on kuitenkin 100% luonnontuote, joten koen, että kasvivärjäyksen ja ekologisen hiustenhoidon myötä voidaan vähentää arjen kemikaalikuormaa. Kun myös valutamme viemäriin aitoa luonnon raaka-ainetta, on se ympäristöystävällisempää meidän puhtaalle luonnollemme.
Sain myös pari hauskaa kommenttia seuraajiltani ja se oli, että kasvivärit haisevat pahalta tai että haju jää hiuksiin ainakin viikoksi. Tätä on hieman vaikeampi myöntää tai kieltää, koska kyse on aisteista. Olen kuitenkin törmännyt urani aikana vain yhteen asiakkaaseen, joka ei voinut sietää kasvivärin hajua ja vaihtoi siksi takaisin hapeteväreihin. Kaikki muut asiakkaani ovat suhtautuneet kasvivärin hajuun (tai voiko jopa sanoa tuoksuun) täysin neutraalisti. Osa jopa fiilistelee, että hajusta tulee mieleen maalaismaisemat, heinät tai hevoset. Itse olen jo niin tottunut ekomaailman tuoksuihin, etten noteeraa kasvivärin hajua ollenkaan. Mitä tulee myös siihen, että jääkö haju hiuksiin, niin on itseasiassa totta, että sen haistaa noin viikon verran. Erityisesti suihkussa käydessä tai hikoillessa, mutta haju lähtee noin 2-3 pesun jälkeen pois.
Lopuksi haluan puhua kasvivärjäyksen hyvistä puolista! Kasvivärjäys on hiusta hellivä, kiiltoa antava ja ekologinen värjäysmuoto puhtailla luonnon raaka-aineilla. Kasveilla voidaan saavuttaa todella monipuolisia ja trendikkäitä värjäystyylejä erilaisiin toiveisiin. Itse en näe, että kasvivärimaailmassa olisi paljoa rajoitteita, päinvastoin! Se on täynnä mahdollisuuksia ja loistava värjäysmuoto erilaisten hapetevärien rinnalla. Kasvivärjäys on tätä päivää ja tulevaisuutta! Mikäli sinäkin haluat ottaa kasvivärimaailman ja ekologisen hiustenhoidon haltuusi, suosittelen lämpimästi tutustumaan verkkokurssiini. Löydät sen täältä.
Rakkaudella: Ecohair Hanna
Ekologisen hiustenhoidon verkkokurssi ja kasvivärjäys kotona.
Hyviä uutisia! Ecohairhanna instagram kanavani seuraajat jo varmasti huomasivat, että tänä vuonna on luvassa lisää etäopetusta! Vihdoin pääsen kertomaan aiheesta lisää ja aionkin julkaista keväällä ensimmäisen Ecohair Hannan verkkokurssin, johon pääset osallistumaan matalalla kynnyksellä. Lukemattomia kertoja olen kuullut kysymyksiä, miten hoidan omia hiuksiani, joten haluan jakaa teille kaikki parhaat vinkkini. Kurssi tulee olemaan nelivaiheinen ja mukana on joka viikolle oma teema:
-Hiuspohjan hoito
-Luonnonkosmetiikka
-Latvojen hoito
-Kasvivärjäys ja yrttisävyt
Verkkokurssilla pääset toteuttamaan hoitoja sekä kasvivärjäyksen opastuksellani. Pystyt opiskelemaan täysin omassa tahdissasi, juuri silloin kun sinulle parhaiten sopii. Sen lisäksi saat digitaaliset e-oppaat ikuiseen käyttöösi, joten voit milloin tahansa palata kertaamaan suosikki aihealueitasi.
Ekologisen hiustenhoidon asiantuntijana minulle on rikkaus, kun saan jakaa mahdollisimman paljon hyvää ympärilleni ja inspiroida sekä kuluttajia että kollegoita tässä upeassa ekogenressä. Haluan näyttää sinulle, miten suuri potentiaali luonnon raaka-aineissa on.
Tähän kannattaa lähteä mukaan ja samalla pääset oppimaan oikeaa asiantuntija tietoutta. Kurssin jälkeen et joudu enää pohtimaan omassa kotikeittiössäsi, miten kasvivärjäys tai luonnonhoito toteutetaan. Lue lisää kurssista täältä.