Hanna Jalkanen Hanna Jalkanen

Hiusmalliksi Ecohair Hannan penkkiin tai koulutukseen?

Ohjeita hiusmallille:

Mikäli toivoisit pääseväsi hiusmallikseni penkkiini tai koulutuksiini, niin luethan ensin tämän infon.

Edellytän hiusmalleilta ensisijaisesti puolipitkiä tai pitkiä hiuksia ja mielellään luonnostaan melko suoria. Hiusten pitäisi olla myös kohtuullisen hyväkuntoiset ja plussaa on, mikäli hiuksesi ovat värjäämättömät tai käsittelyitä on tehty melko vähän. Täysin musta hiusväri ei valitettavasti sovellu hiusmalli projektiin.

Toiveena on, että malli antaa mahdollisimman vapaat kädet värjäyksiin. Koulutuksissa hiuksia ei leikata.

Mikäli koulutus on Hämeenlinnassa, niin se tapahtuu EKOMO hair kampaamossa osoitteessa Palokunnankatu 26. Pysäköintiin löytyy runsaasti kadunvarsipaikkoja läheltä ja sunnuntaisin pysäköinti on ilmaista. Mikäli tulet junalla, niin juna-asemalle on 1,4km kävelymatka. Linja-autoasema sekä Onnibus pysäkit ovat lähempänä.

Hiuksia ei tarvitse pestä etukäteen. Ethän myöskään laita poolopaitaa tai hupparia. Esimerkiksi yksivärinen paita on hyvä.

Varauduthan, että värjäysprosessia ja hiuksiasi kuvataan päivän aikana. Mikäli sinut valitaan hiusmalliksi, on äärimmäisen tärkeää sitoutua koulutuspäivään, sillä kouluttautujat matkustavat usein kursseille kauempaakin. Mahdollisen esteen sattuessa, ilmoitathan siitä välittömästi.

Värjäys on aina hiusmallille ilmainen ja hiusmallina annat oikeuden käyttää hiuskuviasi tai videoita sosiaalisessa mediassa.

Loppuun vielä pieni infopaketti kasvivärjäyksestä:

Kasvivärjäys on hiuksia hellivä ja kiiltoa antava värjäysmuoto, joka ei vaurioita hiusten rakennetta. Kasviväri sopii mainiosti erilaisille hiuslaaduille.

Kasvivärien pysyvyyteen vaikuttaa se, että montako kerrosta kasviväriä on hiuksiin laitettu. Kasvivärit tarttuvat tehokkaasti hiuksen pintaan ja esimerkiksi pienimolekyylinen punapohjainen henna on kasvivärimaailman tarttuvimpia pigmenttejä. Hiuksia tummentavan indigon molekyylikoko taas on hieman suurempi, mutta indigokin tarttuu hiuksiin erittäin tehokkaasti. Jos aloitetaan aivan alusta, voi olla, että kasviväriä täytyy hieman kerrostaa eli laittaa muutama kerta, jotta se alkaa pysymään täydellisesti.

Tänä päivänä kasvivärisävyjen valikoima 0n jo todella laaja. Yksittäisten raaka-aineiden ohella markkinoilta löytyy valtava määrä erilaisia valmisväri sekoituksia sekä yksittäisiä pigmenttejä. Kasveilla voidaan toteuttaa myös erilaisia monisävyvärjäyksiä.

Yksi tärkeimmistä huomiosta siirryttäessä kasviväriin on se, että onko kovin vaihtelunhaluinen ja halutaanko hiuksia kenties vaalentaa myöhemmin? Kasviväriä voi kyllä vaalentaa, mutta siihen tarvitaan osaamista! Ensimmäisenä on muistettava, että henna- ja indigopohjat ovat hyvin pysyviä ja koska ne kiinnitetään veden avulla ilman hapetetta, ei niitä voida myöskään täysin poistaa hapettuvilla raaka-aineilla. Edellä mainituista syistä kasvivärin vaalentaminen voi siis olla haastavaa ja se kannattaa aina jättää asiansa osaaville ammattilaisille.

Yleisesti hennan vaalentaminen on hieman helpompaa kuin indigon, sillä tummuutta antava indigoväri alkaa vaalentuessa muuttumaan vihertäväksi. Punapohjainen henna taas muuttuu vaalentuessaan enemmän oranssiksi ja nostattaa hiukseen paljon lämpöä. Kannattaa myös aina muistaa, että vuosienkin takainen kasviväri voi tulla vastaan pitkien hiusten latvoissa. Niin kauan, kun esimerkiksi indigoa on hiuksissa, se voi tulla vaalentaessa esiin. Jo yksikin kasvivärjäys kerta riittää indigon jämähtämiseen. Käytännössä hiuksille voi kuitenkin laittaa mitä tahansa hapeteväriä kasvivärjäyksen jälkeen, kun kyse ei ole vaalennuksesta. Normaalit hapetevärit eivät pilaa hiuksia jos sinulla on esimerkiksi tumma kasviväri ja haluatkin siirtyä takaisin tummaan hapeteväriin.

Infoa savivaalennuksesta:

Oikein käytettynä savivaalennus on hellävaraisempi vaihtoehto hiuksille. Hiuksen oma luonnollinen PH on noin 4,5-5,5. Savivaalennuksen PH-arvo on noin 7-8 eli hyvin lähellä neutraalia. Normaalivaalennusten PH voi taas pahimmillaan olla jopa 12 eli erittäin emäksinen. Mitä emäksisempi raaka-aine on, sitä enemmän se avaa ja kuivattaa hiuksia. Tästä syystä perinteisellä vaalennusaineella pystytään aiheuttamaan suurempia muutoksia, mutta myös hiukset voivat kärsiä enemmän. Mikäli savivaalennuksella halutaan mahdollisimman vaaleaa lopputulosta, sopii se parhaiten vaaleanruskeaan ja valmiiksi vaaleahkoon pohjaan. Sen kirkastusteho on noin 1-3 astetta, joten tummemmissa pohjissa lopputulos on enemmän beigemäinen tai vaaleanruskea. Erittäin tummille hiuksille savivaalennus on melko tehoton ja koenkin sen soveltuvan parhaiten keskiruskeille, vaaleanruskeille ja vaaleille hiuksille.

Savivaalennus on myös loistava työkalu kasvivärjätyille hiuksille. Esimerkiksi silloin, kun ruskeaksi värjättyä kasviväripohjaa halutaan kevyesti vaalentaa tai raidoittaa. Mehän tiedämme, että indigovärjätty hius muuttuu herkästi vaalentaessa vihreäksi. Eli toisin kuin saatetaan luulla, soveltuu savivaalennus mainiosti väreille, joissa on indigoa. PH-arvonsa ansiosta se ei “räjäytä” indigon voimakkainta vihreyttä esiin ja vivahteet jäävät yleensä kauniin toffeiseksi tai beigemäiseksi. Mustaan tai tummanruskeaan pohjaan savivaalennus ei kuitenkaan kokemukseni mukaan tehoa.

Savivaalennukseen voi yhdistää myös ihastuttavia ja pastellisia yrttisävyjä sekä erilaisia hiusten tehohoitoja.

On tärkeää muistaa, että mikään värjäys ei ole allergiavapaata, mutta kasviväriallergiat ovat onneksi harvinaisempia kuin hapeteväriallergiat. Koulutuksissa käytetään ainoastaan kosmetiikaksi rekisteröityjä tuotteita, kosmetiikkalakia noudattaen. Jokainen hiusmalli ja asiakas kantaa itse vastuun mahdollisista allergisista reaktioista.

Voit laittaa hiusmalli hakemuksen instagram tilini viestiboksiin täällä. Lisääthän mukaan kuvat tämän hetkisistä hiuksistasi.

HUOM: Suuren kysynnän vuoksi yleinen hiusmallihaku on tällä hetkellä tauolla. Seuraathan mahdollisia mallihakuja instagram kanavani kautta.

<3: Ecohair Hanna

Lue lisää